26. helmikuuta 2017

Kameran toisella puolen

Kun täytin pyöreitä vuosia alkukuusta, niin annoin itselleni syntymäpäivälahjaksi valokuvauksen.Ajattelin aloittaa itseni kanssa perinteen, että aina pyöreiltä vuosilta kävisin valokuvassa. Suurempia juhlia ei tällä kertaa pidetty, vain perheen kesken syötiin sitä kakkua, joten juhlin sitten itseäni tällä tavalla.


Valokuvauksen otin samalle päivälle, kun meillä oli miehen vuosijuhlat, niin pääsi yhdellä laittautumisella molemmista tilaisuuksista ja kerrankin raskin mennä tästä syystä oikein kampaajalle kampaukseen. Kampauksessa kävin Hiussali Piilossa, Sussilla ja meikin teki kuvaajan kaveri Jaana Stenman. Kuvat otti Sonja Hagström. Mekot olen tehnyt itse. Kuvauspaikkana oli Sonjan asunto ja rappukäytävä.

Rekvisiitan huoltoa ennen kuvausta.
Hienon nainen tekee huoltohommatkin täydessä tällingissä :)


 Koska enhän minä osaa olla kuvissa normaali, joten mukana kuvauksissa minulla oli kolme erilaista mekkoa tykötarpeineen, vanha mummulta lahjaksi saatu singer ja jumboneuletyö. Tavoitteena saada eri teemaisia kuvia, jotka kuvastaisivat harrastuksiani ja joilla olisi kuitenkin jonkinlainen tarina.



 Tämä mekko on  pari vuotta vanha. Se on itseasiassa ensimmäinen koeversio hääpukua varten. Hääpuku ei sitten ollut lopulta ollenkaan tämän mallinen, mutta koemekko jäin kaappiin ja pääsi nyt kuvaukseen mukaan. Se oli sopivan neutraalin värinen keltaisen juhlamekon ompelua varten. Halusin Singerin kuviin ja ommella sillä varsinaista juhlamekkoa, jonka laitoin sitten illalla päälle, kun mentiin työpaikan vuosijuhlaillallisille. Halusin näihin kuviin vanhanajan henkeä postikorttikuvien tapaan, joissa on ollut tämämän tapaisia ompelu ja neulomis kohtauksia viimevuosisdan alkupuolella. Ihan hyvin onnistuttiin tavoittamaan niiden henkeä.

Minusta tämä kuva on ihana kuva harrastuksesta käytännössä.
Ompelukone, mekko, kynnet ja sormukset <3

Toinen mekkoni on Pelargoniakankaasta ommeltu ja malli on sama kuin keltaisessa mekossa. Tämä on tämmöinen puutarhahörhön kesämekko. Tähän yhdistin vaaleanpunaisen neulomani hartiahuivin ja hopeiset Liisa Vitalin suunnittelemat Ladybugs-helmet 1960 luvulta. Tämän mekon kanssa halusin neuloa överi-isoa keulaliinaa jumbolangasta nojatuolissa. Eihän mikään pikkuneule mihinkään näkyisi... 





Muutamia kasvokuvia saatiin myös. Tämä ensimmäinen on ehkä suosikkini kaikista kuvista. Näytän siinä niin onnelliselle. Käteen on jäänyt edellisestä asusta rannekoru, jonka huomasin vasta myöhemmin. Mutta ihan hyvin se tähän ekaan kuvaan kuitenkin sopii. Korun muistin poistaa jossain välissä ja saatii hempeitä neulekuviakin aikaiseksi, ilman mustaa rannekorua.
Onnellinen nainen


Mitähän se elämä tuo tullessaan? Siitä on hyvä haaveilla ja odottaa mitä elämä tuo tullessaan.

Halusin mekosta kuvia myös kokonaisuutena ja mentiin porraskäytävään kuvaamaan. Sieltä löytyi sitten ikkunalaudalta pelargonia. Ihanaa! Saatiin kuviin kiva juju, kun sama kukka löytyy mekosta ja ikkunalaudalta. Viherhörhö... minkäs teet.



Minä ja pelargoniat

Kolmas mekkoni oli sitten se varsinainen juhlamekko. Ihastuin keltaiseen pitsikankaaseen kaupassa ja sitä oli saatava. Ajattelin että sen väri olisi kivassa kontrastissa punaisten hiusten ka mustien asusteiden kanssa. Mekkoon halusin 50-luvun henkeä, jota löytyy myös kampauksesta. Näin kuvista vasta huomasin, että mekko on näissä väärinpäin päällä. Jotenkin vaikuttikin niin avaralta tuo kaula-aukko. Miten en muka silloin huomannut? No Vetoketju tuli eri kyljelle, kuin pelargoniamekossa, joten kiireessä en tajunnut tai alkaa pikkuhiljaa dementtia yhdessä iän kanssa vaivata. Tämä mekko on hyvin joustavaa materiaalia, joten vahinkoja sattuu. No illalla puin vaatteet kuitenkinoikein päin päälle.



Kuvia otettiin porraskäytävässä, kun sieltä löytyi sopivat värit mekn väreihin. Kuvia otettiin myös suklaata syödessä ja Singerin luona teetä juodessa, pitäähän sitä ihmisen myös nauttia elämästään. Mustavalkoinen kuva Singerin luona on myös yksi suosikeistani.



Tässä kuvassa on kiva tunnelma mustavalkoisena. Tykkään.

13. helmikuuta 2017

Se on viimeinkin valmis!


Halusin olohuoneeseen pienemmän televisiotason kuin aikaisemmin. Tutkin kauan tarjontaa ja kun sopivaa ei tuntunut löytyvän, ainakaan sopivaan hintaan (yksi 1600€ maksava olisi ehkä ollut), niin itsehän oli sopiva tehtävä. Tasoon on otettu vaikutteita 50- luvun kalusteista ja aiemmin tekemistäni huonekaluista. Mitoitus on suunniteltu rullamitan kanssa vanhaa telkkaritasoa mittaillen ja miettien mitä sitä oikein haluaisi. Tämän tekemisen aloitin jo vuosi sitten syksyllä kansalaisopiston puutyökurssilla ja nyt se on viimeinkin valmis. Kauan tämään valmistumiseen meni. Tason liitosten tekeminen oli hidasta käsityötä ja kun tekee välillä muita juttuja ja joka kerta ei pääse paikalle, niin kuluuhan sitä aikaa.



Tason takana on kotelo, jonne kaikki johdot saa piilon, pois lattialta näkyvistä ja avohyllyn takareunassa ja kaapeien takaseinässä on reiät, joista saa johdot pujoitettua. Halusin näin siksi, kun tein tasoon korkeat jalat ilmavuuden aikaan saamiseksi ja imurointia helpottamaan, enkä halua, että lattialla kaapinalla näkyy kamala johtokasa. Ostin Samulille joululahjaksi kaiuttimet ja nekin soipivat juuri sopivasti senkin uumeniin. Hyvä niin, kun niistä eiollut tietoa vielä suunnitteluviheessa.



Pintakäsittelyn tein Osmocolorin puuvahalla Matta lumi ja sen päälle laitoin vielä Bloom puutasovahan. Näinsain liitoksen näkysiin, valkoisen värin ja Bloomin vaha antoi vielä liukkaan ja kestävän pinnan.


Meillä olohuone alkaa olemaan nyt melko lailla valmis. Matto tarvittaisiin vielä uusi, kun lattialla on lainassa makuuhuoneen matto, mutta sen osto saa vielä odottaa, siihen, kun saadaan uusi sohva. Haluaisin Ikeasta yhden sohvan, joka on saman henkinen, kuin tämä tv- taso ja sohvapöytä. Se olisi pienempi kuin nykyinen sohva, siinä on korkeammat jalat ja korkeampi selkänoja. Tekisi niin mieli sitä, mutta kun se pitäisi hakea ruotisn puolelta, kun suomessa sitä ei enää myydä. Toivottavasti ei poistu myynnistä siihen mennessä, kun pääsen sitä joskus viimein hakemaan.

12. helmikuuta 2017

Syttärikakku ja joululahjaliina

Minulla on ollut melkoisen kiireinen alkuvuosi. Tänä viikonloppuna juhlittiin miehen 15v työuraa firman vuosijuhlassa ja kun oli monta muutakin menoa loppuviikolle ja olin perheen pyytänyt myös synttärikahville käymään viikonloppuna, niin päätin kerrankin olla leipomatta itse kakkua. Saa kai sitä ihminen joskus iteselleen valmiinkin kakun ostaa?


Leipuri jolta tämän tilasin, tekee kakkuja ilmeisesti "harrastuspohjalta" kotiäitiyden ohessa. Itselle tuli ihan vaikeus valita, mitä sitä oikein kakkuunsa haluaa, kun hän antoi niin paljon kaikenlaisia vaihtoehtoja ja deoita. Lopulta saatiin kakun sisältö valittua ja koristelulle annoin sitten vapaat kädet. Muutaman ideakuvan laitoin vain saatteeksi, että jotain tämän tyylistä ja kuvan mummulta joululahjaksi saamastani liinasta, että tämä tulee pöydälle.


Voi yllätys mikä sitten meitä odotti, kun mentiin kakkua hakemaan. Aivan uskomattoman näköinen luomus! Joskus sitä kannattaa luottaa muiden ammattitaitoon ja antaa jonkun muun tehdä asioita puolestaan. Kakku ylitti kyllä kaikki odotukset! Se vastasi inspiraatiokuvia täysin ja paremmin ei olisi voinut sopia mummulta saatuun liinaan. Kaiken lisäksi se oli kauneutensa lisäksi vielä uskomattoman hyvääkin. Kyllä kannatti.


Liinan tosiaan sain mummulta joululahjaksi. Mummu on useamman vuoden ajan jaellut tavaroitaan ihmisille lahjoiksi. Kai hän tavallaan suorittaa ennakkoperinnönjakoa hyvässä mielessä ja antaa tavaroita niille kelle katsoo niiden haluavan päätyä. No tämän liinan sain, koska äiti ja isä ovat tuoneet sen hänelle tuliaisiksi ensimmiseltä yhteiseltä ulkomaanmatkaltaan Kanarialta. Tarkkaa vuotta en muista, mutta muistan olleeni silloin veljeni kanssa mummun luona hoidossa ja koska pienempää pikkuveljeä ei vielä silloin ollut, mutta asuttiin jo omassa kodissa, niin vuosi on ollut 80-82 paikkeilla ja olen olut 3-5v.


Liina on tosi taitavaa käsityötä. Ristipistoja ja pitsiupotuksia, jollaisia en varmaan saisi itse koskaan tehtyä valmiiksi, enkä niin taitavasti. Nurjalta puolen kuitenkin näkee, että koristelut on käsityönä tehtyjä. En ollut kokeillut liinaa pöydälle kun sain sen ja nyt kun sen laitoin niin yllätys oli positiivinen, kun se oli aivan täydellisen kokoinen. Liinan kuvio sopi loistavasti keskelle pöytää ja siniset raidat jäivät tasaisesti näkyviin reunoilta.


Kakun on valmistanut PullAnnuppu. Voin suositella lämåimästi muillekkin!Tämä 25hlö kakku maksoi 55€. 
Ei mielestäni paha, kun leipomosta tilattaessa puolet pienempi ja vaatimattomampi olisi ollut samaa hintaluokkaa.

7. helmikuuta 2017

Lampun uusi asu

Parivuotta sitten ostin myyntipalstan kautta ison jalkalampun. Myyjinä oli eläkkeelle jäävä pariskunta, jotka olivat muuttamassa isosta omakotitalosta osakkeeseen ja karsivat tavaroita. Rouva ei varsinaisesti olisi halunnut myydä lamppua, mutta se ei ison kokonsan vuoksi (varjostimen ympärysmitta alaosasta on 190cm/ halkaisija 65cm ja lamppu on 180cm korkea) mahtunut heidän uuteen asuntoonsa. Taisin saadan pienen kiistan aikaiseksi, kun sovin kaupoista miehen kanssa ja kun lampun kävin hakemassa ja maksoin, niin rouva taisi saada hengenahdistusta, kun näki kauppasumman 20€. Mies kuitenkin päättäväisesti kantoi lampun autooni ja toivotti sille onnea jatkossa.

Jalkalamppu koki pienen uudistuksen, kun jalka maalattiin ja varjostin sai uuden hupun.
Minusta lamppu on ihana, paitsi en ole koskaan oikein pitänyt sen jalassa olevista vihteistä raidoista, enkä varjostimen vinoraitaisesta kuvioinnista. Ne ovat kuitenkin olleet hillittyjä, mutta mielessäni lampun muutos on ollut koko ajan ToDo listalla. Nyt olohuoneen muutoksn myötä sain aikaiseksi muuttaa myös lamppua enemmän haluamani kaltaiseksi.

Olohuoneen muutos on valmis ja jalkalampun muutos vasta edessä.
Kattolamppu on saanut jo oman pienen muutoksensa seinien maalauksen lomassa. Maalasin lamppujen valkoiset kiinnikkeet ruostemaalilla ruskeiksi, nyt sopivat täydellisesti sen rungon väriin. Lampussa on joskus ollut lasiset lartiomaiset varjostimet, kuin soihdut, mutta ne ovat menneet rikki jo vuosia sitten jossain muutossa. Minua on häirinnyt kovasti valkoisina ruskeasta lampusta loistavat polttimoiden paikat. Nyt ei enää häiritse. Miksihän toisten asioiden tekemistä pitää venyttää niin pitkään, kun ne saisi tehtyä puolessa tunnissa pois alta ja välttyisi monelta pieneltä ärsytyksen hetkeltä.

Lamppu ennen olohuoneen muutostöiden aloittamista.
Nappasin kuvan, kun mielessä pyöri jo muutosideat.

Olen sivusilmällä katsellut sille uutta varjostinta, mutta näin isoja ei ole juurikaan tarjolla ja jos on ne maksavat aivan käsittämättömän paljon. Halvempaa olisi ostaa uusi lamppu, kuin vanhaan uusi varjostin. Kun sitten yhdessä kaupassa näin varjostimen, jonka pinnassa oli rypytettyä kangasta, sain idean tehä olemassa olevalle varjostimelle samalla tyylillä päällisen. Koska vanhassa varjostimessa ei ollut varsinaista runkoa, johon olisi kankaan voinut pingoittaa, vaan vanha kangas on liimattu varjostimen sivuina olevan muovilieriön pintaan, ei vanhaa kangasta voinut poistaa. Siispä ompelin valoverhokankaasta varjostimen päälle vedettävän "mekon".

Kaupan varjostin josta sain idean. Varjostin sopii pöytälamppuun ja maksoi muistaakseni 52€

Kangas löytyi kaappien kätköistä. Toissa syksynä, kun ompelin miehen siskolle hääpukua, tehtiin siitä ensin koeversio ja siihen käytettiin vanhoja voileeverhoja. Niistä kankaista oli jäänyt sopiva palanen ja siitä päätin kokeilla tehdä tämän lampun hupun. Ompelin kaksi kankaanleveyttä renkaaksi (yht. 480cm), tein nauhakujat ylös ja lalas ja pujotin niihin kuminauhat. Sitten vain huppu varjostimen päälle ja valmista tuli. Luultavasti vaihdan kuitenkin näihin vielä jämäkämmät kuvimauhat, niin huppu pysyy paremmin paikoillaan. Tällä kertaa kotoa löytyi vain Framilonia sopivan ohuena, mutta ajattelin ostaa ja vaihtaa tilalle ihan tavallista ohutta kuminauhaa.

Lamppu uuden "mekkonsa" kanssa, jalka vielä maalaamatta.

Lampun jalan maalasin kolmeen kertaan kelusteille tarkoitetulla valkoisella pohjamaalilla, koska muuta sopivaa ei oikein kaappien kätköistä löytynyt. tarkoitus oli maalata jalka vielä kalustemaalillakin, mutta se oli kotoa äässyt loppumaan, enkä taisa pelkästään tätä varten käydä ostamassa uutta purkkia. Katsotaan joskus myöhemmin, kuinka pinta on kestänyt ja tarvitseeko se uutta maalikerrosta suojakseen. Valkoinen mattapinta sopii jalkaan mielestäni hyvin.

Lamppu on viimeinkin valmis.

5. helmikuuta 2017

Viikonlopun viettoa

Viikonloppuna on itselläni ollut melkoisen kiirus. Perjantaina täytin vuosia, mutta pahemmin ei synttäreitä ennätetty juhlia, kun olin ilmoittanut valokuvaus kurssille koko viikonlopuksi. Töistä tullessa kotiin, odotti kuitenkin pöydällä ihana kukkakimppu uudessa lahjamaljakossa. Lahjaksi nimittäin sain kauan haaveilemani ison Aaltomaljakon.


Kukkia sain enemmänkin, kun kummitäti ja -setä oli piipahtaneet ohikulkiessa tuomassa minulle tulppaaneita. Itse olin siellä kurssilla ja harmitti kovasti kun ei nähty. No pitää mennä varmaan käymään kylässä tai pyytää heitä erikseen vielä kahville. Minusta on aika ihanaa, että vaikka on aikuinen, muistavat läheiset ja itselle tärkeät ihmiset edelleen synttäreillä onnitteluilla. Toiselta kummitädiltä tuli onnittelut tulppaanikuvan kera. Kummitädit on niin <3 Toivottavasti osaisi olla omille kummilapsilleen yhtä kiva kummitäti.


Valokuvauskurssi oli Kälviän opistolla. Se kestää kaksi viikonloppua ja toinen kerta on tämän kuun lopussa. Olin kyllä tyytyväinen tämän ensimmäisen kurssin sisältään. Opin mahdottomasti kaikkea uutta. Olen aikaisemmin osallistunut kansalaisopiston valokuvauskurssille kaksi kertaa, mutta en vain ole tajunnut näitä juttuja samalla tavalla. En voi kehua vieläkään tajunneeni kaikkea, mutta usea asia avautui ihan toisin, kuin ennen. Siellä on alkamassa vuoden mittainen valokuvauksen perusteet kurssi ja kamalasti houkuttelisi lähteä sinne mukaan, mutta saattaa olla, ettei rahkeet vielä kuitenkaan riitä siihen, No saapa nähdä.




Lauantai iltana, kun kotiuduin kurssilta sitten hieman leivoin, kun sunnuntaille olin kutsunut ystäviä synttärikahville käymään. Hieman epäilytti leipomusteni laatu, mutta yllättävän hyvää siitä tuli. tein nimittäin gluteiinitonta ja maidotonta mustapapukakkua. Mieskin oli hyvin epäilevällä kannalla, kun näki mitä tein, mutta hänkin oli positiivisesti yllättynyt lopputuloksesta. Hieman kuivvahkon oloinen kakusta tuli, niin päätin sitten täyttää sen sunnuntai aamuna, kun heräsin jo ennen seitsemää. Hyvä olikin että täytin ja kostutin kakkua, muuten olisi ollut liian kuivaa. Koristelussa hieman luistin gluteiinittomasta ja maidottomasta, kun valitsin tummasuklaa-karpaloita, valkosuklaa-mustikoita, suklaisia toffeepalloja ja suklaasieniä koristeiksi. Olisin ottanut kyllä tuoreita mustikoita ja vadelmia, mutta meidän kylän S- kauppa ei niitä tarjoillut tällä kertaa.


Ihan syötävää kakku taisi kuitenkin olla, tai sitten vieraat olivat vain urheita, kun kakkua söivät. Kukaan ei anakaan jättänyt sitä. Sain myös ihania lahjoja. Kannatti vissiin täyttää 40- vuotta :) Ensiviikonloppuna sitten juhlitaan lisää, kun perhe tulee kahville käymään ja mennään työpaikan vuosijuhlaan, kun miehellä tuli 15vuotta täyteen työpaikalla. Työpaikka järjestää joka vuosi päivällisjuhlan kaikille 10 vuotta ja siitä 5 vuoden välein ylöspäin työsuhteessa olleille. Itselläni on ensi vuonna ensimmäinen juhla, kun tulee 10 vuotta täyteen.


Lopuksi vielä kuv tämän viikon kynsistä. Olen koittanut nyt muutaman kuukauden lakata kerta viikkoon kynnet kunnolla. aika hyvin ne ovatkinviikon kestäneet ja kynnet ovatkin nyt huomattavasti paremmassa kunnossa kuin syksyllä. pitää vissiin koittaa jatkaa uutta tapaa ja lakata kynsiä edelleen.

2. helmikuuta 2017

Melkein valmista

Perusluonteeni on melko malttamaton, tyyppiä NYT HETI. Vuosien mittaan se on hiooutunut kärsivällisemmäksi ja pitkäpinnaisemmaksi, mutta kyllä silti edelleen tulee hetkiä, ettei millään malttaisi odottaa enää yhtään pidempään. Itselleni suunnattomana yllätyksenä on tullut kuinka kärsivällisesti ja pitkäkestoisesti olen jaksanut meidän uutta televisiotasoa rakentaa. Suunnitelmaa tehdessäni, ei mieleen tullut että siinä voisi mennä kaksi talvea! Kansalaisopiston puutyökurssilla sitä olen tehnyt, niinkuin kaikki tekemäni huonekalut muutenkin. No eihän siinä niin kauan olisi mennyt jos jokakerta olisin päässyt mukaan, mutta viimetalvena olin vielä vuorotyössä, enkä joka kerta päässyt paikalle ja sitten kun tulee tehtyä myös välitöitä (kuten kunnostaa keinutuoli ja hääkuvankehykset), niin siinähän se aika sitten venyy.


Nyt vihdoin ja viimein työ on kuitenkin loppusuoralla. Kaiki osat ovat valmiita ja taso on lopullista kokoamista ja viimeistelyä vailla. Vaikka tuntuu, että sehän on käytännössä siis valmis, niin näihin viimeistelytöihin menee yllättävän paljon aikaa ja kun sitä on kerrallaan vain 3h, niin viikot kuluvat. Sitten joku päättää valita pintakäsittelyaineeksi puuvahan, jonka kuivuminen kestää 6h ja kaikki osat pitää käsitellä kahteen kertaan molemmin puolin... kannattaisi lukea niitä tuotetekstejä hieman tarkemmin. Enää ei millään malttaisi odottaa, että kaikki on valmista ja saan tuoda valmiin työn kotiin.


Kehikon kulmien liitokset halusin tehdä lohenpyrstö liitoksilla ja tietenkään sellaisten tekemiseen, ei millään koululla ollut konetta, niin ne tytyi tehdä käsin japanilaisella työntösahaa ja talttoja apuna käyttäen. Tämä oli erittäin hidasta ja kun kaikki kolot oli viimein saatu tehtyä, piti ne vielä saada säädettyä toisiinsa sopiviksi. Koska näiden tekemisessä oli niin hurja työ ja liitoksista tuli nätit, halusin jättää ne tietenkin näkyville ja kun toisaalta halusin huonekalusta valkoisen, oli ainoa vaihtoehto kuultava puuvaha. Sen avulla sain molemmat toiveeni täytettyä. 



Puuvahan valinnassa olisi kuitenkin tarvinut olla hieman tarkempi. Toinen oli vesiohenteinen ja kuivui 2h ja toinen liuotinohenteinen ja kuivumisaika 6h. Tarkoitus oli ottaa se vesiohenteinen, mutta lopulta verailin valkoisten sävyjä ja otin puhtaamman valkoisen, kun toinen mielestäni taittoi puneravaan ja niin sitten tulin ottaneeksi sen liuotinohenteisen. Meinasi maalarille sitten käydä hieman köpelösti tämän kanssa, kun tajusin asian vasta siinä vaiheessa kun ekaa kertaa piti pensseli pestä. Iskin pensselin vesihanan alle ja kädellä siitä kiinni pesua varten ja totuus valkeni. En ollut ottanut sormuksia pois kädestä ja oli kuulkaa melkoinen työ saada se puuvaha irti sormuksista. Onneksi vihkisormuksen kivet eivät sekoittuneet maaliin, siinä olisi sitten istutuksista ollutkin maalin putsaaminen ammattilaisen hommaa. No väsyneenä tekemisestä, kiireestä ja kärsimättömyydestä saa toisinaan käsrsiä. Onneksi ei käynnyt kuinkaan, ainoastaan pinna hieman kiristui lisää pidemmän kuivumisajan takia ja opettajalle tuli lisätöitä, kun joutuu minun töitä kuskata seuraavana päivänä varastoon, kun eivät ennätä kuivua illan aikana. No onneksi pian on valmista.


28. tammikuuta 2017

Olohuoneen muutos

Tässäpä olisi nyt nämä eilen lupaamani kuvat, meidän uudistuneesta olohuoneesta. Aika tyytyväisiä ollaan muuttuneeseen seinänväriin, vaikka aluksi minusta tuntuikin, että tuli liian "vaalea". Toivomani väri olisi ollut vielä tummempi, sellainen, kuin tämä oli ennen kuivumista. Mutta nyt kun tähän on tottunut, niin hyvälle tuntuu. Tuli jotenkin kodikkaampi tunnelma ja kun olohuone, keittiö ja aula ovat samaa tilaa, niin tilaa mukavasti rajaa puoliskojen eriväriset seinät.


Samalla kun tavarat laitettiin takaisin paikoilleen, vaihdoin jouluverhot pois ja makuuhuoneen matto kierrätettiin tänne.
Jotenkin valkoinen matto tuntui tällä hetkellä väärän väriseltä.



Kirjakaappien ovet saivat maitolasitarrat jo hieman aikaisemmin. Olen aina tykännyt kirjoista ja pitänyt niitä näkyvillä, mutta nyt kaappien sisällön rauhattomuus alkoi ärsyttämään. Onneksi ratkaisuksi löytyi maitolasitarrat, jotka poikani kummisetä sai hankittua mittojen mukaan tehtyinä. 



Malttamattomasti odotan, milloin saan pitkään tekeillä olleen televisiotason valmiiksi. Olen tehnyt sitä kansalaisopiston puutyökurssilla jo viime talvesta saakka. Onneksi olen jo loppusuoralla sen kanssa. Millään ei jaksaisi enää odottaa ja katsella tätä ruskeaa tasoa. Vaikka suurin osa asioista säilyykin tilassa ennallaan, on pieniä juttuja kiva muutella. Sisustustavaroille meillä on kovin väjhän paikkoja. Kirjakaapien päällä, eteisen kaapin päällä ja -hyllyllä ja keittiön pöydällä on miltei ainoat paikat, jonne mitään voi asettaa. Niissä onkin sitten kiva vaihdella tavaroita. Nytkin vaihtelin niiden paikkoja ja laitoin osan vaihteeksi säilytykseen ja toisia kaapeista esille. Muutama pikkujuttu on tässä tilassa vielä muuttumassa, mutta jääköön vielä yllätykseksi. Pian on kuitenkin valmista.




Yläkuvassa on näkymä olohuoneesta aulaa ja eteiseen ja päinvastoin.
Välillä haaveilen pianosta tuohon puusohvan paikalle, mutta ei olla vielä sitä kuitenkaan ostettu. En halua luopua sohvastakaan, kun se on ollut minun sänky pienenä. Mutta ehkä jokupäivä keksin sohvalle toisen paikan ja saan myös sen pianon. 


Lopuksi vielä muutama kuvapari ennen ja jälkeen tilanteista.