30. marraskuuta 2016

Keinulauta- boxerit ja arvontamuistutus

Sain jo kesällä yhdestä kangasylläri paketista tämmöistä keinulauta kangasta. Kangasta oli semmoinen epämääräisen pieni pala, etten ole oikein keksinyt mitä siitä tekisin. Nyt syksyllä mies valitteli, että hänen lyhytlahkeisen pyjaman housut alkaa olemaan jo hyvin palvelleet ja pian voisi vaikka harkita uusia. Tästä sitten innostuin ja niin keinulautatrikoosta syntyi hälle isäinpäivälahjaksi tämmöiset unihousut. 


Kaavat piirsin vanhoista pöksyistä. Kangas riitti just ja just, kun vyötärölle laittoi boxerikuminuhaa. Erivärinen kumppari oli muutenkin hyvä idea, antaa pientä ryhtiä tälle kankaalle. Kangas kyllä muuten sopi mielestäni kivasti lahjan teemaan, eli isäinpäivään, sillä onhan jokainen isä antanut lapsille vauhtia monet kerrat keinussa. Mielestäni varsin isällinen kangas siis, mutta vinkkinä, niin kangas sopii mielestäni miehelle muutenkin. lahja taisi osua ihan nappiin, kun Samuli oli kovin mielissään pöksyistään.


Vielä tänään on aikaa osallistua pikkujouluarvontaan. 
Käykäähän osallistumassa, arvonta löytyy täältä.

1 kommentti:

  1. Näyttääpäs hyvältä. Kiva että lahjan saaja myös tykkäsi näistä. Kiva kangas.

    VastaaPoista