13. elokuuta 2016

Minttu

Meille ei ollut tarkoitus ottaa uutta kissaa, mutta toisin vain kävi. Tapahtui niin ikävästi, että meidän molemmat vanhemmat kissat tekivät katoamistempun, Maaliskuussa hävisi harmaa Frodo ja nyt elokuun alussa mustavalkoinen Bella. Molemmat olivat katoamisen aikaan vajaa kaksivuotiaita, leikattuja kolleja, eikä kumpikaan kissoista ole aiemmin ollut kauaa poissa kotoa. Jos ne on jääneet pihalle illalla, on katti ollut aamulla kovinkin jo kotona. Molempien kanssa kävi niin, että aamulla lähti pissalle ja sen jälkeen ei sitten enää näkynytkään. Sääli, kivoja kisuja olivat ja hyviä pyydystämään hiiriä ja myyriä. Vahva epäilys on, että Ilves olisi napannut kissat. Ainakaan ne eivät ole auton alle jääneet. Nyt sitten oli kotona kissan mentävä aukko, joka piti tietenkin täyttää.


Kissan paikan talossa täytti sitten perjantaina tällainen siro kissaneiti Minttu. Minttu on syntynyt vappuna ja on tosi villi, reipas ja utelias tapaus. Kuvia ei oikein ole ennättänyt ottaa, muutakuin kissan nukkuessa. Juuri yhtään se ei ole itkenyt ikävänsä, vaan kävi taloksi ihan tyynesti ja otti sen haltuunsa.



Minä niin tykkään harmaista kissoista ja vähän aikaa piti etsiskellä, että sellainen löytyi. Toisenkin olisin voinut ottaa tälle kaveriksi, mutta tämä oli ainut jäljellä oleva pentueesta. No pitää katsella jos kaveri tälle jostain löytyisi. Minttu on muuten maatiaiskissa ja muutti meille vain 6km päästä. Sen emä oli 13 vuotias, hyvin pieni ja siro katti. Hieman se oli jo vanhan oloinen, mutta hyvin vielä jaksoi paimentaa ja opettaa pentuaan. Sisäsiistiksi ja muutenkin hyvätapaiseksi olikin pentunsa opettanut... ainakin toistaiseksi Minttu on ollut villiydestä huolimatta oikein siivosti. Nukkumaan tulee tylkeen kiinni ja lautasen syö reippaasti tyhjäksi ruuasta. Jospa ensiviikolla mentäisiin sitten eläinlääkärille käymään, kun ensin saadaan matokuuri alta pois.


2 kommenttia:

  1. Voi kun on suloinen pentu. Harmi noiden isojen kissojen kanssa, kun lähtee aina hyyppöölle ja häviävät sen siliän tien.
    Meillä oli kans kaksi kissaa yhtäaikaa, toinen hävisi heti eka juoksun aikaan ja toinen odotti puolivuotta ja sen jälkeen hävis.
    Koskaan emme löytäneet niitä ei elävänä eikä kuolleena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, suloinen tuo kyllä on <3 Sellaista se välillä on, kun on itsekseen ulkoilevia kissoja, että ne lähtee omasta tahdosta tai jostain muusta syystä joskus pois. Toivottaasti tämä olisi nyt pitkäikäisempi tapaus.

      Poista