14. toukokuuta 2016

Arjen luksusta

Minulle arjen luksusta on oma mm. kylpyhuone makuuhuoneen yhteydessä. Tulee tunne, kuin oltaisiin hotellin sviitissä tai ameriikkalaisessa elokuvassa, kun on oma pukeutumishuone ja kylppäri ison makuuhuoneen yhteydessä. Luksusta on myös makuuhuoneen sijainti ja siitä syystä myös se, että yövuoron jälkeen (vaikka itse en tällähetkellä öitä enää teekkään, mutta mies tekee) makkkarissa saa nukkua aivan omassa rauhassaan, ilman että tulee häirityksi. Kaksi ovea saa makuuhuoneen ja olohuoneen välistä kiinni ja sijainti on sisääntulopihalta katsottuna talon kaukaisimmassa päässä.


Kylppäriä kun suunniteltiin, haluttiin siihen reilun kokoinen suihku lasiseinän taakse, iso peili altaan yläpuolelle, eikä ollenkaan kaappeja tason päälle seinälle. Näin tapahtui, paitsi se lasiseinä on vielä asentamatta. Kerran seinä on jo tilattu, mutta sitä ei koskaan toimitettu ja asia on sitten vain jäänyt hoitamatta. No jos ensi talvena, kesällä on muutakin tekemistä :) Pöydällä mellä on esillä kauneimmat/ sillä hetkellä käytössä olevat korut, hajuvesipullot, pikkupeili ja kukkia taikka kynttilöitä. Kaikki muut tavarat meillä on tason alla kaapissa ja laatikoissa. Tällainen ratkaisu toimii hyvin, eikä ole yhtään ikävä ahtaita peilikaappeja. Reilun kokoiselle pöydälle mahtuu levittäytymään hiuksia laittaessa, kasvohoitoa tehdessä tai partakonetta ladatessa ja tavarat saa laatikoihin kätevästi sitten järjestykseen. Altaan molemmin puolin meillä on vetolaatikot, jotka piiloutuvat yhden ison kaapinoven/laatikon etulevyn taakse. 


Fengsuin mukainen lasihimmeli, kiiltävät ja itselle mieluistat/ kauniit tavarat, ikkunasta tuleva luonnonvalo ja riittävä ilmastointi pitävät energian hyvänä ja laittavat sen sitten kiertoon, kun se tahtoo kylppärissä olla hieman seisahtanutta. Eteenkin kun muistaa vielä pitää pöntönkannen kiinni, niin ei voi kyllä moittia tämän tilan energiaa huonoksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti