28. huhtikuuta 2016

Metallinhohtoinen olkalaukku

Pian on kaikista kankaista jotain tehty, mitä taannoin ostin Parttitukusta. Siis siellä samalla reissulla, kuin Odd Molly- jakun kankaan, klik ja pliseeratun kukkakankaan, klik ja vielä muutaman muunkin hankin. Tämän laukun kankaat, tere, nappi, tukikankaat ja vetoketjut on kaikki siltä samaiselta ostosreissulta, oli aikamoinen säkki kankaia. Pian saa lähteä uudelleen ostoksille :)




Laukun päälikangas on pinnoitettua farkkua ja sen pinta kiiltelee metallinhohtoisena messingin, kullan ja hopean välillä, tarkkaa väriä on aika vaikea sanoa. Voisi olla vaikka metallinväristä pellavaa? Jos joku keksii paremman värinimen, niin kertokaahan minullekkin.



Laukun kaavat piirsin vanhan olkalaukkuni mallia mukaillen, mutta muutin sen mallia hieman. Halusin että laukku on reilun kokoinen ja että siinä on isot taskut, joihin saa pikkusälää jemmattua. Vuoriin ompelinkin sitten molemmille sivuille suuret vetoketjutaskut. Laukun sisällä päähän laitoin lenkin, johon voin ripustaa avaimet talteen, ettei niitä tarvitse aina etsiä laukun pohjalta. Kiinnitys toimii magneettilukolla. Laukun etupuolelle tein vastalaskoksen ja sen keskelle laitoin koristeeksi napin. Laukun sangassa, suulla ja sisäpuolella, vuorin reunassa kiertää terenauha antamassa lisäryhtiä ja tuomassa ilmettä, kun kerrankin sattui olemaan juuri väreihin sopivaa valmista terettä tarjolla. Jos jotain tekisin toisin, niin laukun päälikankaan ja vuorin väliin olisi voinut laittaa ohuen superlonin tms. välivuoriksi tuomaan lisätukea, mutta hyvin laukku toimii ilman sitäkin. Tästä tuli se siistimpi,  rento kesälaukku.


2 kommenttia:

  1. Kivan mallinen laukku :) Todella siistiä ompelu jälkeä!

    VastaaPoista
  2. Kiitos :) Tykkään itsekkin laukun mallista. Menee vielä "pikkulaukusta", mutta sisään saa mahtumaan kuitenkin paljon tavaraa.

    VastaaPoista