26. heinäkuuta 2015

Valmisteluja

Tänään käytiin tulevassa vihkikirkossa kuuntelemassa meidän kuulutukset. Mukana oli melkein kaikki lapset ja paikalle ilmaantui myös mun mummu, sekä minun vanhemmat. Kirkossa sattui olemaan 50 vuotta sitten ripillepäässeiden juhla ja oli ehtoollisjumalanpalvelus. Käytiin ehtoollisella, enpä muista milloin olisin viimeeksi käynyt. Minusta oli aika hyvä alku tälle avioliitolle <3


Hääkarkkirasiat odottavat vielä sisältöä. Tuikkulyhdyt valmiina, samoin kirkko-ohjelmat ja hääohjelmakehykset.

Kirkon jälkeen, vietiin hääpaikalle tavaroita ja hieman valmistetliin koristuksia. Aika nopsaa saatiinkin nämä hommat valmiiksi, 
kun lapsetkin auttoivat. Lopuksi pidettiin hieman piknikkiä tuvan pöydän ääressä, kun ulkona alkoi satamaan vettä.

Työn tulosten tarkastelua

Ensi viikolla saa sitten siivota, siirrellä pöytiä, silittää liinoja ja laittaa paikkoja valmiiksi. 
Hieman on myös nikkarointi hommiakin, että saadaan pöydät valmiiksi.

Karkkipurkkeja ja maljakoita
Saippuakuplat odottavat jo korissa käyttöön pääsyä.

Mariija oli tänään kameran takana ja ihan hyviä kuvia ottikin.Kun tuntuu olevan tylsää, niin on usein pyytänyt saada kameraa, että ottaisi kuvia. Kyllä tämä digiaika onkin ihanaa, kuvaamisen harjoittelulle. Itse kun lapsena otti kuvia, niin sai viikkotolkulla osotella kuvia postista ja tarkkaan piti myös valita mistä ne kuvat ottaa. Ainut huono puoli digigkuvissa on, ettei niitä tahdo tulla teetetyksi.

Kuvaajan omakuva :)

6 kommenttia:

  1. Onnea valmisteluihin ja tietenkin itse H hetkeen. Monenlaista tekemistä riittää, mutta kivaa valmistelua kuitenkin.
    Kaikkea hyvää edessä olevaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Aika hyvällä mallin on valmistelut jo, vaikka paljon tekemistä vielä riittääkin.

      Poista
  2. Hyvällä mallilla näyttävät valmistelunne olevan :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hyvällä mallin jo on. Vielä on tehtävää kuitenkin aika lailla, mutta onneksi ei oo mitään stressipaniikkia... ainakaan vielä :)

      Poista
  3. Näyttää tulevan todella kauniit, isot häät :) Onnea ja tsemppiä valmisteluihin ja itse juhla päivään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Isot ja pienet häät on suhteellinen käsitys... meillä on "pienet", kun juhlitaan lähinnä vain lähisuvun kanssa, silti juhlijoita on tulossa n.90 kaikki lapset mukaanlukien :)

      Poista