25. helmikuuta 2015

Kiharoita kiitos

Olen suorittanut hieman syventävää taustatutkimusta viimeaikoina ja perehtynyt 50-luvun muodin eri osa-alueisiin. Koska suunnitelmissa olevasta häämekostani haluan 50-luvun tyylinen ja sen kanssa tietenkin yhteensppivan kampauksen, joka on saman henkinen. Piti siis hieman tarkemmin tutkailla millaisia kampauksia ja hiuskoristeita tuohon aikaan susoittiin. Tyytyväisenä laitoin merkille, että sen aikainen muoti sopii hienosti, myös hiustyylin osalta omaan makuun.

Kuvissa on mielestäni hyvin esustettuna erilaisia 50-luvun kampaustyylejä, jotka sopisivat pukuuni.


50-luvun hiusmuoti oli pehmeä ja kiharainen tai poikamaisen lyhyt, kampaus oli kuitenkin aina hyvin naisellinen. Suosittuja kampauksia oli mm: Pallomainen "villakoira"- kampaus, joka koristeltiin tekokukin, samettinauhoin ja rusetein ja saatiin aikaan suurilla papiljoteilla.  Erilaiset nutturakampaukset, joista eteenkin banaaninuttura oli suosittu. Takaa päältä kohotetut hukset olivat usein osa nutturakampausta tai sen kanssa pitkät hiukset kiharrettiin ja lyhyemmissä latvat käännettiin ylöspäin. Erilaiset töttötöt ja kieputukset olivat myös usein osa nuttura- tai kiharakampausta. Erittäin kuohkeat kiharakampaukset tulivat varsinkin vuosikymmenen lopulla muotiin. Nuorten suosiossa oli päiväkampauksena poninhäntä, jonka ympärille sidottiin huivi. Muodissa olleet, lähes kaikkiin kampauksiin tarvittavat kiharat, saavutettiin yleensä vaikeasti rullattavilla ja pinneillä kiinnitettävillä rullilla. 50-luvulla ei ollut vielä hiustenkuivaimia joten rullat päässä yleensä nukuttiin. Permanentit alkoivat yleistyä ja ne tehtiin yleensä kotona, hyvin pahanhajuisten aineiden avulla. Hiuksmuodissakin jäljiteltiin julkkiksia kuten Audrey Hepburn , Grace Kelly,  Brigitte Bardot, Gina Lollobrigida, Elisabeth Taylor, Sophia Loren ja Marilyn Monroe.

Hiuksista tehtyjä töttöröitä ja kiepautuksia. Eteenkin oikeanpuoleinen on mielestäni oikein tyypillinen 50-luvun kampauksille.

Miesten hiustyyleissä oli kaksi päälinjaa. Ensimmäinen oli hyvin konservatiivinen, takaa ja sivuilta lyhyt malli. Jotkut suosivat jopa armeijahenkisen lyhyttä crew cut- mallia. Toinen tyyleistä oli kapinoiva rock'n roll ja elokuva julkkisten suosima Brylcream- tyyli, jossa hiukset saatiin pysymään muodossaan käyttämällä niihin paljon rasvaa. Tyyliin kuului aina kauluksen ja korvien päälle yltävät hiukset ja etutukka. Korvien päälle yltävät hiukset kammattiin rasvalla niskaan ja etutukka tötteröksi otsalle (pompadour), mitä suurempi kiehkura, sen parempi. Tyylin viimeisteli pulisongit. Brylcream- tyylin etunenässä kulkivat mm. Elvis Presley, James Dean ja Marlon Brando.

Erilaisia tapoja kammata etuhiukset 50-luvun tyylisesti. 

Kun mietin millaisen kampauksen sitä sitten tahtoisin, niin selvää oli alusta asti, että haluan hiukset osittain auki ja niihin kiharoita. Nutturat on kyllä ihania ja itselle en niitä juurikaan osaa tehdä, joten tilaisuus nutturakampaukselle olisi hyvä... mutta kun minä yksinkertaisesti vain rakastan pitkiä hiuksia joissa on kiharoita. 

Kauniita nutturakampauksia.

Koska haluan pukuuni enemmän glamour henkeä, kuin rock'n rollia haluan sitä myös kampaukseeni. Pukuuni ei tule glitteriä, strasseja taikka helmiä, mutta jotain kimaltavaa asuun olisi silti kiva saada tuomaan sitä glamouria. Asusteiden avulla ajattelin tämän toteuttaa. Kuvia katsellessani törmäsin ihaniin hiuskoruihin! Joten sellainen pitää saada. 

Ihania hiuskoruja. Eteenkin oikealla yläkulmassa on tosi kaunis!

Viiskytluvun hiukstyyliin tutustuttuani ja kuvia tutkailtuani olen päätynyt tulokseen, että haluan kampaukseltani seuraavaa: 
Pitkät hiukset osittain auki, kiharalla, takaraivolta kohotettuna ja isohko hiuskoru. Näillä kriteereillä pitänee lähteä varaamaan aikaa kampaajalta. Allaolevissa kuvissa on kaikissa kaunis kampaus takaa. Eteenkin tuo keskimmäinen kuva on IHANA!


Kaikki kuvat on Pinterestistä ja löytyvät hakusanoilla 50' hiustyyli, hiuskoriste ja hääkampaus suomeksi ja englanniksi haettuina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti