19. tammikuuta 2015

Suunnitelma rinteeseen

Kesä tekee tuloaan, vaikei sitä ulos katsoessa ja almanakkaa tsekatessa vielä uskoisi.
Yksi ensi kesän haaveista, olisi saada tuo meidän etupihan rinne jonkinlaiseen säälliseen tilaan.


Tällä hetkellä suunnitelma on siis seuraavan lainen: Rinnettä pengerretään luonnonkivien avulla, myös yläreunaan laitetaan (upotetaan) kiviä rajaamaan penkkiä. Rappuset tehdään ajopihan kulmasta alapihalle (kuvassa auton perän kohdalta). Siitä tuntuu kulku kerta olevan ilman portaitakin. Koko penkin ympärys rajataan kivien ulkopuolelta maantasalle laitettavalla betonikivireunuksella, samalla millä laitetaan talonkin ympärys ja rajataan nurmikko ajopihan sorasta. Alapihan puolelle tehdään betonikivistä rondelli. Istutusalue tämän luonnonkivi rajauksen sisäpuolelta katetaan kuorikatteella. Suunnitelmat muuttuu vielä varmasti monesti ja se toteutus onkin sitten avian eri asia, mutta tällaisia suunnitelmia olen nyt tehnyt.
 
 
Kasveista suunnitelmissa on seuraavanlaisia. Kaikkia ei varmaankaan tule tai edes mahdu, mutta haaveillahan voi.
  1. Suklaakirsikka puu- kukinta: toukokuu. Koko: cm.
  2. Latvian matala kirsikkapu- kukinta: toukokuu. Koko: cm.
  3. Kaukasian pitkäpalko- Kukinta: toukokuu., valk. Koko:10-20cm. Taimiväli: cm.
  4. Kääpiövuorimänty- Koko: 50-100cm/kork, 150cm/leveä.
  5. Tuivio- Koko: 30cm/kork, 150cm/leveä.
  6. Kuunlilja- Kukinta: heinä-elokuu, v.lila. Koko: 30cm. Taimiväli: 30cm.
  7. Rönsytiarella- Kukinta: touko-kesäkuu, valk . Koko: 15-20cm. Taimiväli: 30cm.
  8. Idänruusujuuri- Kukinta: touko-kesäkuu, t.punainen. Koko: 40cm. Taimiväli: 30cm.
  9. Pohjanruusujuuri- Kukinta: touko-kesäkuu, kellertävä (sinivihr. lehdet). Koko: 30cm. Taimiväli: 30cm. 
  10. Rönsyansikka- Kukinta: touko-kesäkuu, kelt. Koko: 10-20cm. Taimiväli: 30cm.
  11. Verhoangervo- Kukinta: kesäkuun loppu, valk. Koko: 50cm. Taimiväli: 50cm. 
  12. Peittokurjenpolvi- Kukinta: kesä-heinäkuu, anil.pun/v.pun/valk. Koko: 10-30cm. Taimiväli: 30cm.
  13. Tornionjokilaakson ruusu- Kukinta: kesä-heinäkuu. Koko: 150cm. Taimiväli: 90cm.
  14. Valkomaksaruoho- Kukinta: kesä-heinäkuu, valk. Koko: 5-10cm. Taimiväli: 30cm.
  15. Keltamaksaruoho- Kukinta: kesä-heinäkuu, kelt. Koko: 5-10cm. Taimiväli: 30cm.
  16. Patjarikko- Kukinta: kesä- heinäkuu, v.pun/valk. Koko: 5-10cm. Taimiväli: 35cm.
  17. Pikkukeijuangervo- Kukinta: heinäkuu, v.pun. Koko: 30-40cm. Taimiväli: 30cm.
  18. Keijuangervo- Kukinta: heinäkuu, v.pun  Koko: 70cm Taimiväli: 50cm.
  19. Syysleimut - Kukinta: heinäkuu-syyskuu, valk- v.pun sävyt. Koko: 40-100cm. Taimiväli: 35cm
  20. Vuoritatar- Kukinta: elo-syyskuu, v.pun. Koko: 20cm. Taimiväli: 20cm.
  21. Purppurapunalatva- Kukinta: elo-syyskuu, purp.pun . Koko: 1,5-2m. Taimiväli: 60cm. 
  22. Syyshortensia- Kukinta: elo-syyskuu, valk. Koko: 1,5-2m. Taimiväli: 90cm.


Tällaisia kivireunuksia löytyi kesällä yhdellä ilta-ajelulla. Jotenkin tähän tapaan haluaisin tuon rinnepenkin rajata.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti