9. syyskuuta 2014

Käsityöliike Katariina

Toisinaan on ihana kuljeskella kivoissa kaupoissa ihan vain katselemassa, jos ostettavaa ei ole... tosin kun katselee, saattaa tuiki tärkeää ostettavaa löytyä :) Sisustusliikkeiden lisäksi, käsityöliikkeet ovat mielestäni ihania kauppoja. Onneksi yksi ihanimmista käsityöliikkeistä, mitä tiedän, sijaitsee meitä lähellä. Käsityöliike Katariina, ei ole mikään hehtaarihalli täynnä lankoja, vaan pieni idyllinen puoti täynnä kaikkea ihanaa ja sieltä saa henkilökohtaista ja asiantuntevaa palvelua.



Vaikka liike ei ole pinta-alallisesti suuri, löytyy sieltä tosi hyvä valikoima erilaisia lankoja ja ompelutarvikkeita. Novitan 7-veljestä tai Nalle lankaa täältä on turha etsiä, sitä saa viereisestä Anttilasta. Noiden sijasta täältä sitten löytyy peruslangoista mm. Maijaa ja Jannea. Mun mielestä loistava linjaus, markettilangat voi ostaa vaikka lähikaupasta ja täältä tullaan sitten hakemaan jotain ihanampaa, vaikka peruslangasta olisikin kyse, sekä palvelua ja samanhenkistä seuraa. Tuotteiden hinnat on myös ihan kohtuulliset erikoisliikkeeksi.


 
Puodista löytyy myös mukava istuskelunurkkaus, johon voi tulla vaikka viettämään aikaansa neuletyön kanssa.





Väriterapiaa... Liikkeessä on myynnissä lankojen lsäksi runsaasti erilaisia nappeja, nyörejä, nauhoja, pitsejä ja vetoketjuja. Näitä tuotteita kun katselee, tekee mieli heti mennä niitä hiplailemaan.




Susilapaset. Minusta on ihanaa, kun täällä on aina esillä langoista tehtyjä esimerkki käsitöitä. Näihin mallitöihin saa myös ohjeita mukaan, kun ostaa langat työhön. Niin ja tietenkin opastuksen kanssa, jos sitä tarvii.


Käsityökangas kaappi <3


Ale-lankalaareja liikkeen edustalla.
 

Tämä postaus ei ole mikään mainos, enkä ole saanut tästä mitään korvausta. Olen kirjoittanut tämän koska tykkään kovasti tästä liikkeestä ja voin lämmöllä suositella, että jos tulette joskus käymään Kokkolassa kannattaa kyllä poiketa tässä liikkeessä. Itse en mielelläni suosi nettikauppoja, jos voin ostaa saman tuotteen kaupasta henkilökohtaisesti. Nyt pitää kuitenkin mainita, että liikkeellä on myös nettikauppa NettiKatariina, joka löytyy täältä KLIK.

2 kommenttia:

  1. Vaikuttaa hyvältä. Laitan korvan taakse jos satun siellä suunnalla liikkumaan.

    VastaaPoista