13. heinäkuuta 2014

Uusi vaanha varasto

Aika monesta kodista varmaan löytyy se komero taikka varasto, jossa on työkalut ja jonne kannetaan lisäksi kaikki ylimääräinen kama piiloon katseilta, odottamaan kirppikselle tai kierrätykseen viemistä taikka ihan vain säilöön. Medän varasto oli päässyt aika kaameaan kuntoon ja kapasi perusteellista siivousta ja "sisustamista",  sillä siellä vallitsi aivan KAMALA KAAOS! 


Vasastossa oli lattia betonilla ja seinissä sekä katossa pelkkä kipsilevy. Hyllyt sinne oli tehty rakennusvaiheessa pitämään työkalut suojassa. Hyvin oli hyllyt asiansa hoitaneet, mutta tavaramäärän lisääntyessä, eivät olleet oikein riittävät ja tarkoituksenmiukaiset.



Melkein kaikki tämä tavara oli sulloutuneena tuonne pieneen varastoon. Pieni osa oli kyllä tässä autokatoksessa, kun ei varastoon mahtunut (kuten kahdet talvirenkaat). Nyt olisi tarkoitus saada koko autokatos tyhjäksi tavarasta!


Me ollaan molemmat nyt lomalla ja tultiin varmaan viimein saapuneista kesäkeleistä hulluiksi...
Sillä aluksi oli tarkoitus vain siivota ja karsia tavaraa, sekä laittaa lattialle muovimatto... mutta kuinkas sitten kävikään. 
Kun varasto oli kerta saatu tyhjäksi, päätettiin se laittaa kerralla kuntoon.


Lattialle laitettiin muovimatto, kattoon paneli ja seinät sekä hyllyt maalattiin. 
Säilytystilat suunniteltiin toimivammiksi ja samalla saatiin hyllymetrejä myös lisää.



 Säilytettävien tavaroiden siirto varastoon on vielä heman kesken, on nimittäin melko aikaa vievää puuhaa tuo  tavaran järjestely paikoilleen. Ollaan lajiteltu roskiin ja myyntiin meneviä tavaroita, metitty mitä tarvitaan ja mitä ei. 
Pitää hankkia myös lisää säilytyslaatikoita ja hieman koukkuja seinälle. 


Loppusuoralla kuitenkin jo ollaan! Kukahan ne kirppiskamat sitten vielä hnnottelisi...
Jokin pihakirppis nimttäin kutsuu meitä myymään ne pois. Se jääköön kuitenkin jonnekkin loppukesälle.

1 kommentti:

  1. Hyvältä näyttää! Tottakai tällaiset ottavat aina aikaa, mutta työ tosiaan palkistaan. Me haaveilemme myös varaston uusimisesta, meillä kun sitä tilaa on sielä oikeastikin aika paljon, mutta se vaan ei siltä näytä sillä paikka on melkoinen sekasorto. Olemme haaveilleet että tilaisimme teräskalusteet sinne seuraavaksi. Saa nähdä, kuinka projekti lähtee etenemään. Olisi ollut mukava että olisi ennen joulua tämä valmistunut. Hyvä kun mainitsit noista koukuista, täytyy muistaa nekin sisällyttää listaan!

    VastaaPoista