12. toukokuuta 2014

Yksi unelmien pihapöytä ja paljon muuta

Sain ihanimman äitienpäivälahjan ikinä! Samuli rakensi mulle lahjaksi lankuista pöydän terassille.


Pöytä on 280cm pitkä ja 90cm leveä. Kahdestaan saatiin se justiinsa kannettua tuohon paikoilleen.
Yhdelle sivulle mahtuu kolme tuolia väljästi ja päätyihinkin jätettiin pituutta, että siinäkin voi tarvittaessa istua.
Pöydästä tehtiin niin iso, kuin tähän tilaan mahtui. Jokapuolelta mahtuu hyvin ympäri ja tilaa jäi vielä sopivasti kaasugrillillekkin.


Pinta petsattiin samalla värillä, kuin terassi ja tuolien puuosat. 
Vielä pitää pientä paikkamaalailua tehdä, kun kelit kuivuu, muuten on valmista.


Yhden lankun pää tahtoo hieman vääntää vinoon. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä mikäänhän ei voi olla täydellistä, jos siinä ei ole pientä kauneusvirhettä. Kalliisiin käsinsolmittuihin mattoihinkin laitetaan yksi lanka väärään paikkaan, jotta työstä tulisi täydellinen.


Äitienpäivähortenssian vieressä pojaltani saama onnittelukortti.
Kortin kannessa on kukkiva omenapuu <3


Kakkuna meillä oli vaniljainen mansikkatuorejuustokakku. Namskis. Laitan ohjeen myöhemmin.



Päivällä kävin pojan kanssa (mies oli harmittavasti aamuvuorossa) minun mummuani tervehtimässä. 
Hän täyttää tänä vuonna jo 85- vuotta, mutta on hyväkuntoinen ja pystyy asustamaan kotonaan.
Tämän maalaistalon pihapiiri on kovin rakas. Täällä olen ollut mummulla perhepäivähoidossa ihan pienestä pitäen.


Tuvan edessä kasvaa suuri omenapuu (etualalla vasemmassa kuvassa) ja yksittäinen orapihlaja (omenapuun takana). 
Näitä puita ei ole leikattu varmaan koskaan ja ovatkin tosi isoja, mutta niin ihanan rakkaita. 
Oikeassa kuvassa on tammi, jonka tutani (isoisä) istutti n. 30-vuotta sitten. Suureksi sekin on jo kerinnyt. 


Samalla onnittelureissulla ollessa käytiin vielä viemässä äidin haudalle kynttilä ja onnittelemassa äitipuolta.
Isän ja äitipuoleni pihamaa on ihana. Oli pakko käydä tekemässä pihakierros, ihastellen silmuja ja huokailemassa tulevaa kasvukautta. Kuvissa ovat rautatieomenapuu, saskatoon, Kultainen kitaika- omena ja suklaakirsikka. 
Mukaani sain ihanan sitruksen hedelmän, joka työnsi taimia hedelmän sisältä. Pitää koittaa istuttaa taimet, joskos ne saisi kasvamaan.

Iltapäivällä käytiin syömäsää ulkona ja sen päälle, mieheni kotona hänen äitiä onnittelemassa.
Avopilta sain mukaani laatikollisen perennoja. Hänkin pitää puutarhanhoidosta.


Vaikkei eilen paljon kotona joudettukkaan olla, oli päivä oikein mukava ja rentouttava.
Ihanaa oli nähdä sukulaisia ja vaihtaa kuulumisia. Me keritään aivan liian harvoin kyläilemään minnekkään. 
Se on tällaista, kun molemmat tehdään vuorotöitä.

4 kommenttia:

  1. Onpa upea pöytä tosiaan! Taitava mies sinulla ja ihania pihapiirejä teillä on ollut äitienpäiväkierroksella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt odotellaan, että pöydän pääsisi koekäyttämään. Kovin on märjät kelit olleet monta päivää. Ihmisten pihoilla on aina niin mukava vierailla, olivat ne tuttuja tai uusia, isoja tai pieniä.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos. Olen ihan samaa mieltä ja niin onnellinen kun sain tämän ihanuuden :)

      Poista