27. huhtikuuta 2014

Arkikuva 4/5

Arkikuva haasteen neljäs päivä oli eilen. Olo alkoi olla jo pikkaissen parempi ja sain jotain jo aikaiseksikin. eniten asiaa auttoi, kun sai viimein nukuttua kunnolla ja nukuinkin kymmeneen saakka. Hyvä niin, sillä tänä aamuna piti raahautua töihin.

Perjantain ilmoittelu pyöristä tuotti tulosta, sillä heti aamupäivästä sain myytyä kolmesta tarjolla olleesta kaksi. Päivällä kävin hakemassa avopilta tomaatintaimia. Mulla oli oma astia mukana, ajatuksena ottaa niitä kuusi... No kuinkas kävikään, hän laittoi mukaani koko kasvatus astiallisen, eli huimat 24 tainta. Jos nämä selviytyy mun hoivista isommiksi, niin tarjolla olisi muutama kappale muillekkin. Samalla reissulla kävin shoppailemassa Terrasta orvokeita & pinkin kastelukannun. 


Kotiin päästyäni istutin ne tomatit uudelleen, vähän väljemmästi. Viimekesän orvokeilta talteenotettuja purkkeja mahtui juuri sopivasti 4kpl tyhjiin irtokarkkilaatikoihin. Loistavaa! Multiin pääsi myös timjamia keittiönpöydältä, kun riutuivat siinä ja pelargonin pistokas, sekä yhdestä vanhasta purkista pilkistäneet maahumalan taimet. Toivottavasti niistä tulee nätti asetelma ämpärissä. Kahteen valkoiseen metalliämpäriin istutin myös yksivuotisia kesäkukkia. Ruukkupuutarha olisi siis aluillaan :) Avopin astiaan ripottelin vielä auringonkukansiemeniä ja laitoin sen minikasvihuoneeseen. Katsotaan mitä näistä kaikista oikein tulee, vai tuleeko mitään. Hän saa astian takaisin uusien taimien kera, kunhan mun kesäkurpitsat itää (jospa siihen mennessä saisin myös auringonkukat koulittua).

Kaiken tämän toihuamisen jälkeen oli kunto ihan lopussa, vaikka ajallisesti en kovin kauaa pystyssä viettänytkään. Mies ja poika hoitivat ruokapuolen ja illan vietin sohvalla. Katsoin vain kaksi elokuvaa. Sairaspäivien elokuva saldo taitaa olla 12. 
No tulipa pysyttyä paikoillaan ja katseltua elokuvia koko alkuvuoden edestä.


Minikasvihuoneen ostin viime syksynä sisustusliikkeen alennusmyynneistä. Taisi olla -70% ja maksoin muistaakseni 12€. Koko kesän sitä olin katsellut, mutten raskinut ostaa. Ei ollut sitten kukaan muukaan raskinut ja mää sain lopulta tuoda tän ihanuuden kotiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti