12. heinäkuuta 2013

Lomalukemista ja kesäruokaa

Kaiken hiomisen pakkeloinnin ja maalaamisen välissä, pitää lomalla ollessa muistaa myös löhöillä. Lomalukemisena on ollut kasa pokkareita, lähinnä vanhoja kertaalleen luettuja, mutta on mukana ollut myös itselle ennen lukemattomia. Kun nälkä alkaa kurnia vatsassa, kipaistaan kasvimaalle ja tehdään salaatti, lisukkeeksi grillistä vaikka kanapihvejä. Nam, kun on hyvää!


Päivääni lennähti tänään myös piristämään Herukkaperhonen.
Varmaan luuli maalinhiontapölyä syötäväksi, kun aikansa imukärsällä sitä tunnusteli, totesi syöntikelvottomaksi ja lennähti pois.



1 kommentti:

  1. Leppoisaa lomaa :) Olen itsekin yrittänyt vähän hiljentää tahtia ja makoilla riippumatossa välillä.

    VastaaPoista