12. toukokuuta 2013

Puutarhakutsut


Perjantaina järjestin perinteiset "naisten kutsut", aihe vain oli melko uusi... nimittäin puutarhakutsut. Innokkaita kotipuutarhureita saapui vieraiksi paikalle kymmenkunta. Nämä kutsut oli Suviruusu nimiseltä yritykseltä ja esittelijänä toimi Heli Rajala. Meillä oli teemana istutus asiat. Esittelijä kertoi istutus asioista yleensä ja mitä kannattaa ottaa huomioon suunnittelussa. Sitten kaikki saivat kysellä aiheesta tai aivan mistä halusivat puutarhanhoitoon liittyvästä. Vieraille olin vinkannut tästä kysely mahdollisuudesta ja heillä olikin mukavan paljon kysymyksiä esitettävänä. Heli myös neuvoi kasvien valinnassa ja yhdistelemisessä.

Suviruusun myymät tuotteet on valittu niin, että ne sopivat vähintään IV vuöhykkeen oloihin, ovat kotimaisilta tuottajilta ja yhteistyökumppaneilta hankittuja. Hintavertailua tein ennen kutsuja ja täytyy todeta, että ne olivat varsin kilpailukelpoiset. tuotteet toimitetaan isommissa esissä. Meidän tilaukset saapuvat kesäkuun ensimmäisellä viikolla. En malta odottaa!

Tarjoiluksi leivoin vähän erilaisia "korvapuusteja" ja taas tein aiemminkin esiteltyä kaspalokinuskikakkua, kun se on niin taivaallisen hyvää (klik). Kehuja se kyllä paljon saikin :) Korvapuustit oli muten ihan tavallisia, mutta kellautin ne kyljelleen muffinivuokiin ja laitoin raesokerin puutteessa päälle marjannerouhetta (klik).


Tarjolle tein myös yhden kevyemmän tarjottavan. Päätin kokeilla marenkeja ilman sokeria. Makeutusaineena käytin Hermasetaksen steviajauhetta. Purkissa luki, että voidaan käyttää samassa suhteessa kuin sokeria, kun jauheeseen on lisätty kuitua. No laitoin kolme munaa ja 1 ja 2/3dl sokeria. Vaaahto oli mahtavaa, mutta kun sitä maistoi... IIIK ja yök. Sotku päätyi viemäristä alas! No teiseen satsiin laitoin kolme munaa ja 1/2dl steviaa. Nyt makeus oli sopiva. Pursotin leivinpaperille kauniita kekoja ja paistoin 100 asteisessa uunissa puolitoista tuntia. Hienoja tuli. Ajattelin vielä koristella marenkeja hieman. kastoin huippuja sulatettuun tummaan suklaaseen. Hieno idea ja puolet onnistui. Marengit olivat TOSi hauraita. Suurin osa joko hajosi kokonaan tai niistä jäi kärki sinne suklaaseen. Ne mitä sain valmiiksi asti olivat kyllä sananmukaisesti todella suussa sulavia! Ne nimittäin hävisivät suuhun saman tien, kun suun sulki. Asiansa ne toki ajoivat, olivat lähes kalorittomia tarjottavia :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti