19. toukokuuta 2013

Helteinen Helluntai

Lauantai ja sunnuntai aamuina otin rennosti, lueskelin kirjaa terassilla ja välillä kävin siirtämässä sadetinta pihalla (pihamaa alkaa jo aavistuksen vihertää!). Ilma on ollut aivan huikea, kovin kauaa ei tällainen talven valkaisema voinutkaan kerralla auringossa oleilla, 
ettei väritys olisi iholla helakan punainen.


Pojat ovat olleet viikonlopun pois kotoa. Nuorempi oli minun isällä, Tutalla, pari yötä ja tänään häntä lähdin iltapäivällä kotiin noutamaan. Jäbä kävi hieman kuumana, mutta onneksi siihen löytyi oiva lääke :) Talviturkki ja karvalakki hältä lähti puroon :) Vesi oli mun mielestä aivan jäätävää, mutta niin vain nuorimies siellä itsensä märäksi lotrasi! Kissa tuli myös ihmettä katsomaan ja piti varmaan ihmisiä taas aivan hulluina. Hän tyytyi loikomaan auringossa lämpimällä kivellä.


Tuo puro on kyllä aivan IHANA! Vesi tulee jostain metsän uumenista ja on väriltään rusehtavaa, mutta näin keväällä ainakin muuten ihan kirkasta. Tuta ja mummu ovat tehneet puron yli kaarisillan ja kivistä portaat purolle. Tuossa keskellä missä poika pulikoi, on myös pohjassa laakea kivi. Virtausta on ja veden solinaa jaksaisi kuunnella loputtomiin. Tällaisen kun saisi omankin pihan reunaan virtaamaan.

Nyt molemmat pojat on kotona ja toivottavasti myös untenmailla, ainakin pulina lopulta hiljeni. Molemmilla oli vissiin paljon asiaa toisilleen. Miehen kanssa seurattiin jääkiekon finaalia. Liput liehui Sveitsille, vaikka ruotsi veikin voiton. Kerrassaan  upea viikonloppu ollut! Vaikka Suomi jäi neljänneksi ja Ruotsi voitti, Euroviisut taas kerran kärsittiin ja teatteri esitys ei ollut kovin mieleinen, mutta kaikki muu on ollut ihanaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti