7. toukokuuta 2013

10 asiaa haaste


Sain JuttaEmilialta blogissa Dream Tomorrow - Live Today: Projekti Verkaranta, 10 asiaa itsestäni haasteen.
Haasteen ideana on kertoa itsestään kymmenen oma valintaista asiaa, vastata haastajan kysymyksiin, keksiä omat kymmenen kysymystä ja haastaa ihmisiä eteenpäin.

10 asiaa itsestäni

1. Innostun uusista asioista ja olen innokas kokeilemaan kaikenlaista uutta, mutta pysyviä kiinnostuksen kohteita on aika vähän ja nekin ovat usein kausittaisia.
2.  Edellisestä johtuen, minulla on aina useita projekteja kesken samanaikaisesti. Kaikki valmistuvat joskus... toisinaan nopeasti ja toisinaan loppuunsaamiseen voi mennä jopa vuosia.
3. Olen puhelias tutussa seurassa, mutta vieraassa ympäristössä/ seurassa melko hiljainen.
4. Olen aika äkkipikainen. Suutun ja loukkaannun helposti, mutta leppyminenkin on melko nopeaa.
5. Joka asiaan löytyy yleensä mielipide, enkä pelkää tuoda sitä julki.
6. En pidä penkkiurheilusta. Jääkiekon MM-kisoista Suomen pelejä voi juuri katsoa (muttei koskaan vapaaehtoisesti yksin).
7. Pidän siististä kodista, mutta inhoan siivoamista. Villakoirat sohvan alla ei haittaa, kunhan muuten on suht siistiä. Paikka kaikille ja kaikki paikalle ohjeessa on paljon ideaa.
8. Mielestäni kukin on oikeutettu elämään tavallaan. Kenellään ei ole oikeutta sanoa, että sinun tapasi on väärä ja vain minun tapani on oikea. Kukin eläköön rauhassa tahollaan.
9. En ole kiinnostunut politiikasta
10. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.

JuttaEmilian kysymykset haastetuille

1. Kevät vai kesä?
Vaikea valinta... Mutta kesä. Kaikista paras aika vuodesta tosin on loppukesä ja alku syksy.
2. Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä?
Kyllä.
3. Paras paikka maailmassa?
Koti. Kun kotona on hyvä olla, kaikki on helpompaa. 
4. Luetko iltapäivälehtiä?
Luen, netistä.
5. Tärkein esine sinulle tällä hetkellä?
En osaa eritellä. Mukanani on kulkenut vuosia useampiakin esineitä joista en haluaisi luopua. Niille kaikille on yhteistä se, että pidän niistä ja niillä on historia. Jos jostain en pidä, siitä voi puolestani luopua. En pidä kertkäyttökulttuurista, eikä esineen/ asian valmistajalla, muotoilijalla tms. ei ole merkitystä.
6. Musta vai valkoinen?
Molemmat. Vaatteissa musta, kotona valkoinen.
7. Kierrätätkö?
Kyllä. Aamulla justiin vein hyötylkäyttöasemalle, sekä lasin-, metallin ja lehtienkeräykseen tavaraa.
8. Mikä sinusta piti tulla isona?
Lentoemäntä. 
9. Pahin pelkosi?
Läheisten menettäminen. Näin on käynyt ja läheltä on pitänyt.
Inhoan kuhisevia matoja ja toukkia.
10. Viikon paras päivä?
Kaikki päivät voi olla hyviä. Ei ole väliä onko arki vai viikonloppu, työ- tai vapaapäivä. Päivän pilaa tehokkaimmin liika kiire, stressi ja ikävät ihmiset.

Kysymykseni haastetuille

1. Seuraava projekstisi?
2. Unelma lomasi?
3. Lempi kirjasi?
4. Mihin suosittelisit tutustumaan kotikaupungissasi? Ei normi turistinähtävyys.
5. Paras kesäherkku?
6. Asia itsessäsi jonka haluaisit muuttaa?
7. Missä asuisit jos voisit valita ilman rajoitteita?
8. Uskotko horoskooppeihin, ennustamiseen tms?
9. Paras asia mitä sinulle on tapahtunut viimeaikoina?
10. Asia josta haaveilet kotiisi tai puutarhaasi?

Haasteen laitan eteenpäin seuraavien blogien pitäjille. Olkaapa hyvät.

6 kommenttia:

  1. Olitpas nopea ja ahkera! Ja oli muuten aika osuvia nuo itsestäsi kertovat asiat, voisin allekirjoittaa nuo kaikki myös itse :D

    Kiitos kun toteutit haasteen ja oikein aurinkoista loppupäivää!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nopeus johtuu siitä että olen sairaslomalla, eikä justiinsa ollut mitään muuta tekemistä :)
      Aurinko alkoikin illasta taas paistaa, iltapäivällä vähän sataa tihutti.

      Poista
  2. Paljon kiitoksia haasteesta ! Vastailen kysymyksiin, kun tässä kevätkiireiltä ehdin.

    VastaaPoista
  3. kiitos Mari haasteesta, menee toteutukseen tässä jonain sopivana hetkenä :)
    hyvät kysymykset keksit!

    VastaaPoista